Ilman toimitsijoita ei voi järjestää uimakisoja

Uimakisojen järjestämisessä tarvitaan lukuisa joukko toimitsijoita. Osa toimitsijoista näkyy altaan reunalla lähettäjänä, ratatuomareina tai käännöstarkastajina. Vielä suurempi osa on "näkymättömissä" muualla kuin altaalla, esimerkiksi kisatoimistossa, kuuluttamossa, tilastoinnissa, lähettinä, ensiavussa, välipalahuollossa, keräilyssä, tilavastaavina jne.

Porin Uimaseura järjestää paikallisia aluekilpailuja, kansallisia kilpailuja ja satunnaisesti jopa kansainvälisiä kilpailuja, kuten syksyllä 2025 järjestettävät Grand Prix -kisat.

Kilpailut järjestetään aina talkoovoimin. Mistään toimitsijajoukon tehtävästä ei saa palkkaa tai palkkiota. PUS tarjoaa toimitsijoille välipalaa ja mahdollisesti ruokailuja niissä uimakisoissa, joissa on kaksi tai useampia uintijaksoja (aamujakso, iltajakso, useampi päivä).

Osa uimakisojen tehtävistä vaatii toimitsijakoulutuksen. Toisen luokan (2. lk) toimitsijakoulutus antaa valmiuden toimia käännöstarkastajana. Käännöstarkastaja tarkkailee nimensä mukaisesti uimarin tekemiä käännöksiä ja esimerkiksi maaliintuloa. Eri uimalajeille on olemassa lajinmukaiset tekniset säännöt, joita uimareiden tulee noudattaa.

Ensimmäisen luokan (1. lk) toimitsijakoulutus syventää osaamista ja antaa valmiuden toimia vastuullisemmissa tehtävissä, esimerkiksi kisajohtajana, ratatuomarina ja lähettäjänä.

Moniin uimakisojen toimitsijatehtäviin voi kuitenkin osallistua myös ilman mitään virallista koulutusta tai aikaisempaa kokemusta uinnista tai (uima)kisoista.

Porin Uimaseurassa on käytössä uimareiden huoltajille suunnattu toimitsijapolku, jossa jokaisen seurassa uivan uimarin huoltaja osallistuu uimakisoihin toimitsijana. Toimitsijapolku aloitetaan tehtävistä, joihin ei tarvita virallista toimitsijakoulutusta, ja edetään hiljalleen kohti vaativampia tehtäviä. PUS maksaa huoltajan toimitsijakoulutuksen, kun se tulee ajankohtaiseksi.

Uimakisoissa on aina mukana kokeneita toimitsijoita, sekä ilman virallista koulutusta että koulutuksen käyneitä. Toimitsijapolun alkupään uudet toimitsijaharjoittelijat saavat tutustua kisoihin ja toimitsijatehtäviin aina ensin kokeneemman toimitsijan kanssa.

Porin Uimaseuran järjestämien uimakisojen ilmapiiri on mutkaton ja tolkullinen, satakuntalaiseen tapaan. Ennen jokaisen uimakisan alkua pidetään aina toimitsijapalaveri, jossa kerrataan kisan kulku, lajikohtaiset säännöt ja muut mieleen tulevat asiat. Kisojen aikana huolehditaan kavereista eli esimerkiksi viereisen radan käännöstarkastajasta, joka ei huomaa oman ratansa uimarin maaliintuloa. Kysymyksiä saa ja pitää esittää, kokeneemmatkin toimitsijat tarvitsevat kertausta.

Toimitsijaksi ilmoittaudutaan useimmiten kisakohtaisella ilmoittautumislomakkeella, uimaseuran kisapostiin (kilpailukoordinaattori@porinuimaseura.fi) tai oman ryhmän valmentajalle (whatsapp).

Toimitsijapolusta löydät lisää tietoa yläreunan välilehdeltä "TOIMITSIJAPOLKU".