Kisakuljetukset

Uimarit käyvät kisoissa myös oman uimahallin ja oman seuran ulkopuolella. Isompiin kisoihin Porin Uimaseura järjestää useimmiten yhteisen linja-autokuljetuksen, jonka mahdolliset kustannukset laskutetaan uimarilta erikseen.

Pienempiin kisoihin saattaa osallistua vain tietty ryhmä, esimerkiksi Kilpa 2, tai jopa vain yksittäinen uimari. Tällöin ei yleensä järjestetä yhteiskuljetusta. Kuljetusvastuu jää näissä tapauksissa uimarin huoltajille.

Huoltajien on siis hyvä varautua kuljettamaan uimareita silloin tällöin. Kiertävät kuljetusvuorot ovat hyväksi havaittu menetelmä.